Leonardo Dicaprio – pokerihai niin elokuvissa kuin vapaa-ajallaan

Leonardo Dicaprio kuuluu eittämättä maailman tunnetuimpien näyttelijöiden joukkoon, ja ansioluetteloon kuuluu myös Oscar-palkittuja elokuvia. Kiinnostus näyttelijätähteen on jatkunut jo 1990-luvulta lähtien, ja elokuvien ohella mediassa ovat olleet tapetilla Dicaprion romanttiset tapailukuviot.

Harva tietää, että Dicaprio on myös kasinopeli-intoilija, joka on nähty monilla huippuluokan kasinoilla ympäri maailman. Erityisen viehtynyt Dicaprio on pokeriin, josta pääsee tänä päivänä nauttimaan myös monilla nettikasinoilla. Videopokerin salaisuuksiin johdattaa muun muassa Kasinonetti.com.

Dicaprion tapauksessa merkittävää on se, etteivät kasinopelit ole rajoittuneet ainoastaan tähden vapaa-aikaan. Uhkapelaaminen on näkynyt myös Dicaprion uralla, mistä selkein esimerkki on vuonna 2015 julkaistu The Audition -lyhytelokuva. The Audition kuvattiin mainokseksi aasialaiselle luksuskasinolle, ja se herätti julkaisuhetkellään valtavan mediamylläkän.

Tuttu näky kasinoiden VIP-pöydissä

Leonardo Dicaprio ei välttämättä ole ensimmäinen julkkis, jonka ajattelisi olevan viehättynyt kasinopeleistä. Näyttelijä itse ei pidä uhkapeliharrastuksestaan suurta meteliä, muttei toisaalta myöskään pahemmin peittele kasinovisiittejään. Dicaprio tunnetaan viileän rauhallisena pelaajana, joka on onnistunut käärimään myös verrattain kookkaita voittoja.

Dicaprio ei kuitenkaan istahda mihin pelipöytään tahansa, sillä hän suosii highroller-pelaajille suunnattuja VIP-pöytiä, joissa asetetaan astetta kookkaampia panoksia. Näyttelijä on nähty monilla korkean profiilin kasinoilla Las Vegasissa ja Monacossa, ja hänet tunnetaan myös Hollywoodin underground-pelipiireissä.

Leonardo Dicaprion kerrotaan innostuneen kasinopeleistä ystävänsä Tobey Maguiren johdattamana. Maguire pyysi Dicapriota liittymään seuraansa pokeripöytiin, eikä Dicaprio ollut lähipiirin mukaan lähtökohtaisesti kasinopeleistä erityisen kiinnostunut. Pelaaminen vei Dicaprion kuitenkin mukanaan, ja pokerin lisäksi tähden kerrotaan innostuneen blackjackista. Dicaprion kiinnostus onkin selkeästi hienostuneissa klassikkopeleissä.

Suomeen Dicaprio ei todennäköisesti tule päätymään pelireissuillaan, sillä kivijalkakasinokulttuuri on maassamme vähäistä – ellei Casino Helsinkiä lasketa, ei pelipaikkoja käytännössä ole juurikaan. Rahapelijärjestelmän muuttumisen myötä pelaamisen voi vieläpä povata siirtyvän jatkossa vain entistä enemmän verkkoon.

The Audition

Leonardo Dicaprio tunnetaan Hollywoodin huippuohjaajiin kuuluvan Martin Scorsesen aisaparina, ja kaksikko on tehnyt hulppean määrän ylistystä saaneita elokuvia. Vaikka vuosien varrelle on mahtunut mitä erilaisimpia elokuvia, on moni niistä teemaltaan historiallinen ja vähintään jollain tasolla rikollismaailmaan kytkeytyvä.

Kaikkein mielenkiintoisin yhteistyö on vuonna 2015 julkaistu The Audition, joka on itse asiassa mainospätkä Kiinassa sijaitsevalle Studio City -resortille. Kuten arvata saattaa, loistokkaaseen Studio Cityyn mahtuu myös maailmanluokan kasino.

The Audition on yhtä tähtinäyttelijöiden juhlaa, sillä Dicaprion ohella elokuvassa nähdään muun muassa Robert de Niro. Cameo-roolin tekee myös Brad Pitt, joka on urallaan seikkaillut monissa muissakin kasinoteemaisissa elokuvissa.

The Audition on hauska kuvaus Dicapriosta ja de Nirosta, jotka molemmat pyrkivät Scorsesen seuraavan elokuvan päätähdeksi näyttelemään piinkovaa kasinopomoa. Elokuvan juoni keskittyykin kuvaamaan hahmojen jännitteistä suhdetta, mutta soppaa tulee sekoittamaan myös Brad Pitt. Kuka loppupeleissä saakaan Scorsesen seuraavan elokuvan pääroolin? Sitä emme paljasta, joten voit selvittää elokuvan lopputuleman katsomalla sen itse.

Elokuva herätti julkaisuvuotenaan huomattavaa kiinnostusta myös suuren budjettinsa vuoksi. The Auditionin tekoon käytettiin noin 70 miljoonaa dollaria, ja budjetti onkin poikkeuksellisen kokoinen 15 minuutin mittaiselle lyhytelokuvalle. The Audition ei ikinä päätynyt kaupalliseen levitykseen, ja elokuvan ensi-ilta nähtiin Studio Cityn avajaisissa.

Vaikka elokuvan hohdokasta näyttelijäkastia ja ohjaajatyötä ylistettiin, nähtiin The Audition nimenomaan kaupallisena yhteistyönä eikä varsinaisena elokuvataiteen huipputeoksena. Elokuva nähtiin useilla aasialaisilla filmifestivaaleilla, mutta se ei päätynyt suunnitelmien mukaisesti esimerkiksi Venetsian elokuvajuhlille. Yhtä kaikki, loppupeleissä voidaan sanoa, että The Audition täytti perimmäiset tavoitteensa ja naulitsi yleisön huomion uuteen deluxe-resortiin.

Saatat myös pitää

Rolf Nordmo hakee vapautusta elinkautisesta tuomiosta

Rolf Nordmo, 67, joka kärsii elinkautista tuomiota ex-kumppaninsa Janne Puhakka murhasta, on…

Suomi on siirtymässä uuteen aikakauteen: Kun teknologia ohjaa kaikkea

Suomalainen yhteiskunta elää ajassa, jossa teknologia ei ole enää vain apuväline, vaan…

Kuinka Suomen rahapelijärjestelmä muuttuu lähivuosina?

Suomen rahapelijärjestelmällä on pitkät perinteet, ja monopolimalli on ollut voimassa jo vuosikymmenten…

Mitä uutta kasinolaissa 2025 – tiivis paketti pelaajalle

Vuoden 2025 muutokset painottavat läpinäkyvyyttä, vastuuta ja maksuliikenteen valvontaa. Pelaajalle tämä näkyy…